Uuden vuoden tavoitteet

Tavoitteita on aina hyvä olla ja näin vuoden vaihtuessa on hyvä miettiä, mitä voisi edellisestä vuodesta oppia ja parantaa seuraavaa vuotta varten.

1. Hermoja, hermoja!

Mun on ollut nyt kovin vaikea kestää esikoisen toilailuja, lähinnä kun kiusaa vauvaa tai jos on ylivilli ja aiheuttaa kaaosta ja sekasortoa. Oman maltin menettäminen ei vaan ikävä kyllä auta asiaan tai paranna alkuperäistä vikaa. 

Eli tulevana vuonna yritän pitää malttini, vaikka tuntuisi, että seinät kaatuu päälle.

2. Toimiva perhe

Toimivan perheen oppeja pitäisi ottaa paremmin käyttöön. Etenkin noissa sisarusten kahnaustilanteissa sekä tietenkin parisuhteen osalta. 

3. Ole kivempi tyttöystävä

Vähän hölmöä panostaa täysillä lasten kanssa kommunikoimiseen ja samalla olla vähän nihkeä ja hankala miehelle. Parempaa viestintää, niin ei olisi tätäkään ongelmaa. Jotenkin vaan väsyneenä ajautuu liian helposti marttyyrilinjalle.

Lapsen kanssa kaupassa, iiik!

Elän puolet vuodesta lasten kanssa yksin, joten minun on pakko suoriutua julkisista paikoista lasten kanssa yksinäni. Joten hieman on tullut harjoiteltua hankalia tilanteita. Tässä siis omat vinkit vauvan ja taaperoikäisen kanssa selviytymiseen esim kauppareissulla:

A) varaa hyvin aikaa ja ole rauhallinen

Taaperot usein jäävät jumittamaan kaikenlaisten asioiden pariin. He haluavat tutkia ja koskea ja ihmetellä kaikkea. Anna lapselle aikaa olla lapsi, niin hän todennäköisemmin on paremmalla tuulella ja yhteistyökykyisempi. Myös itse jaksat suunnitelman muutokset ja hankaluudet paremmin, kun olet hyvällä tuulella ja rauhallinen, etkä kiireinen ja stressissä.

B) älä unohda kantoreppua tai liinaa

Väsynyt tai villiintynyt lapsi voi olla raskas ostoskumppani. Oma taaperoni ei yleensä viihdy ostoskärryjen kyydissä, joten kantoreppu on ollut pelastus tilanteissa, joissa lapsi ei väsymyksen tai vilkkauden takia jaksa olla kaupassa rauhallisesti. Rauhallisella tarkoitan sitä, että ei vedä tavaroita alas hyllyltä, törmäile kärryjen kanssa, saa itkupotkuraivareita, jos ei saa ostaa pikkuautoa tai suklaata jne.

C) anna lapsen olla omatoiminen ja vapaa

Meillä on toiminut todella hyvin sellainen, että lapsella on oma kärry tai että lapsi saa laittaa ostoksia aikuisen kärryyn/koriin. Välillä kauppareissut hieman venähtävät, kun lapsi kulkee omia reittejään, mutta se ei ole kovin vakavaa. Yleensä yritän saada kauppareissuun jännän seikkailun tunnelmaa. Etsitään yhdessä ruokatavaroita ja mietitään, mitä ostettaisiin. 

Jos lapsi on hyväntuulisesti touhukas ja vilkas, niin anna lapsen olla sellainen. Usein kuulee, miten aikuiset kulkevat kaupassa lapsen perässä saarnaten älä-mantraa. Älä juokse! Älä koske! Älä katso! Älä hihku! Älä ole lapsi ja lapsellinen. Vähemmästäkin lapsi turhautuu ja saa raivarin. Niin kauan, kuin lapsi ei riko mitään tai ole oikeasti häiriöksi (esim törmää tahallaan päin hyllyjä ja ihmisiä) niin annan lapsen olla vapaasti kaupassa. En ole saanut yhtäkään negatiivista kommenttia, päin vastoin, vaikka lapseni on todella aktiivinen ja touhukas. Turhaa siis pelätä muita asiakkaita. Lapsi myös lopettaa helpommin haittaavan toiminnan, kun hän muuten saa toteuttaa itseään vapaasti.

D) toimi myönteisen kautta

Välillä lapsi haluaa ottaa jotain, mitä ei ole ostoslistalla. Jos tuote on järkevä, niin ilahdun lapsen aloitekyvystä ja kysyn, että tätäkö haluat syödä! Hyvä idea, ostetaan sitä. 

Jos taas en halua tuotetta ostaa, sanon reippaasti, että laitathan sen takaisin, meillä on sitä jo kotona/kärryissä tai että tällä kertaa emme osta sitä vaan tätä.

Joskus pitää hieman enemmän suostutella, ja joskus lapsi jää järjestelemään sekaisin olevia hyllyjä, mutta enimmäkseen homma toimii, kun ei ole kiire.

E) think outside of the box

Usein tilanteet menevät pieleen siinä vaiheessa, kun aikuinen haluaa mennä oman kaavan mukaan, eikä näe sitä, että lapsen ehdotelma on aivan yhtä hyvä. Ole rennosti avoin lapsen ajatuksille ja unohda se oma tee nämä ja näin-listasi. 

Toimiiko tämä oikeasti? 

Taaperoni on nyt 2,5-vuotias ja on saanut kaupassa kaksi kertaa kamalat raivarit. Toisella kertaa oli isä juuri lähtenyt työreissulle ja lapsella oli ollut koko päivän paha mieli. Toisella kertaa minä itse olin kiireessä ja stressissä, enkä jaksanut selvittää kriisiä lapsen kanssa vaan pakotin lapsen yhteistyöhön. Eli mielestäni homma toimii oikein hyvin.

Mihinkään kahviloihin tai pitkille kaverilounaille en tosin ole aikoihin jaksanut lähteä. Sellaiset tilaisuudet ovat vain liian tylsiä taaperolle, joten se ei sitten ole mielekästä kenellekään. Kaverien luokse onneksi pystyn menemään kylään melko helposti, koska taaperoni on yleensä ihan hyvää seuraa, jos saa kuljeskella ja leikkiä vapaasti. Sama juttu vauvan kanssa, hänkin haluaa mieluiten konttailla lattialla ja tutkia ympäristöään. Pöydässä viihtyy tasan sen aikaa, että on saanut syötyä tarpeeksi. 

Raivarit! Apua, mitä mä teen!

Lapsen kasvaessa myös lapsen tahto ja itsenäisyys kasvavat. Samalla lisääntyy itku ja kiukku, jos ei asiat mene lapsen haluamalla tavalla. Thomas Gordonin Toimiva Perhe- kirjassa on selitetty paljon lapsen tahdosta ja miten siihen on järkevintä suhtautua. Yritän itse noudattaa Gordonin oppeja, vaikka en aina täysin onnistukkaan. Avaan aihetta enemmän toisessa postauksessa. Nyt raivareihin:

Miksi lapsi itkee?

Jokaisessa itku- tai kiukkukohtauksessa pyrin selvittämään, mistä kiukku johtuu. Ensinnäkin se helpottaa omaa asennoitumista, kun tajuaa, miksi lapsi itkee. Ja toiseksi joskus on ihan paikallaan joko toteuttaa lapsen toive tai sitten sanoittaa paha mieli, mistä se sitten ikinä johtuukaan. 

Noin vuoden iästä parin vuoden ikään koin erityisen tärkeäksi toteuttaa lapsen toive, jos se oli mahdollinen eikä ristiriidassa omien tarpeitteni kanssa. Tämä siksi, että lapsi kokisi, että häntä kuunnellaan ja että hänenkin toiveillaan ja haluillaan on merkitystä vanhemmille. Välillä homma oli aika salapoliisin työtä, kun ei lapsi osannut sanallisesti kommunikoida. Mutta joko voin kiittää lapsen temperamenttia tai sitten olen tässä asiassa onnistunut, koska yleensä lapsi pääsee nopeasti harmistuksesta yli ja on muutenkin joustava, ja ehkäpä juuri sen takia, koska tietää, että häntäkin kuunnellaan ja hänen mielipiteillään on väliä. Eli lapsen ei tarvitse "uhmata" uhmaamisen takia vaan hän ilmaisee vain tahtonsa ja siihen tahtoon reagoidaan aina positiivisesti. Mikä ei siis tarkoita myöntymistä vaan että vanhemman asenne on positiivinen eikä vanhempi ajattele, että lapsi uhmaa kiusatakseen tai ollakseen hankala. Tai että lapsi uhmaa, koska on uhmaiässä. Ajattelen että lapsi vaan ilmaisee tahtonsa ja pettymyksensä omien taitojensa tasolla, aivan niinkuin aikuisetkin.

Kahden ikävuoden maissa lapselle alkoi tulla erilaisia, enemmän abstrakteista syistä johtuvia mielenilmauksia. Kiukun saattoi laukaista esimerkiksi väärässä asennossa oleva lelu, mutta perimmäinen syy kiukulle oli kuitenkin joku isompi ja syvempi tuntemus, esimerkiksi päivän aikana kertyneet turhautumisen tuntemukset, väsymys, kateus sisarusta kohtaan tai jokin pelko. Tällaisissa hetkissä ei tietenkään ole mitään mieltä alkaa korjaamaan pientä pielessä olevaa asiaa, silloin usein jopa käy niin, että lapsen kiukku vain yltyy ja tulee eipäsjoopas-tilanne. Eli lapsi haluaa muttei haluakaan ja on erittäin turhautunut.

Tilanne päällä, mitä sitten?

Paras keino on olla itse varma ja rauhallinen, eli olla niin, että lapsen raivo ei vaikuta omiin tunteisiini. Näin lapsi kokee, että on turvallista purkaa tuntemuksensa ulos. Jos lapsi haluaa syliin, niin otan lapsen syliin ja halaan ja heijaan ja kerron, että lapsen tuntemukset on normaaleja ja ettei ole mitään hätää. Jos lapsi taas on hyvin fyysinen eikä halua syliin, niin kerron lapselle, että ymmärrän kiukun syyn ja että on ok olla kiukkuinen. Kerron myös, että syliin saa tulla, jos ja kun haluaa. Sen jälkeen kerron, että olen lähellä ja jatkan omia hommiani. Välillä käyn kysymässä, että haluaako lapsi syliin tai halauksen. Esikoinen ei siis aina itse aktiivisesti hakeudu syliin, vaan minun pitää sitä ehdottaa. Kun tilanne on laantunut, niin asia käsitellään. 

Joskus kun lapsi itkee kovasti jotain, niin ympärillä olijat usein hermostuvat ja yrittävät paniikissa saada sopua aikaiseksi ehdottamalla ja selittämällä kaikenlaista. Oman taaperoni kanssa tämä vain pahentaa tilannetta ja pidentää itkun kestoa. Olen ajatellut asian niin, että aikuisten hätääntyminen antaa lapselle viestin, että ongelma on isompi kuin onkaan ja lapsenkin kuuluu hätääntyä.

Tunteiden sanoitus

Usein taapero on kiukkuisena puheen ulottumattomissa. Silloin ei siis välttämättä sanoitukset ja selitykset toimi. Sen takia asioita onkin parempi käydä läpi vasta, kun tilanne on rauhoittunut. 

Jos osaat aavistaa syyn kiukulle (esimerkiksi ikävä hoitopäivän jälkeen, väsymys, nälkä, kiireinen päivä, mustasukkaisuus, ärtynyt tai väsynyt vanhempi) niin tässä vaiheessa on hyvä sanoittaa lapselle asia. 

Toimiiko käytännössä?

Joskus omat voimavarat ovat sen verran lopussa, että ei ole aikaa ja energiaa millekään ylimääräiselle. Silloin tulee vajottua lapsen tasolle ja selkäytimestä tuleviin reaktioihin. On tullut hypittyä tasajalkaa ja huudettua ja kerrottua lapselle, että nyt on mitta täysi ja nyt en jaksa tällaista meininkiä enää sekuntiakaan. Tällaisen purkauksen jälkeen onkin sitten vain tie ylöspäin. 

Nämäkin hetket on usein estettävissä, itsellä ne johtuvat joko liian korkeista ja epärealistisista odotuksista tai siitä, että olen joustanut liikaa. Tilanteet menevät pieleen, jos olen tehnyt itselleni tehtävälistan (siivoamista, ruoanlaittoa ja ties mitä) ja kuvittelen että lapset nukkuisivat samaan aikaan ja pitkästi päiväunia tai olisivat muuten vaan rauhallisia ja huomaamattomia. Ja kun tilanne on jotain aivan päinvastaista, niin oma stressi lisääntyy ja vajoan lapsen tasolle. Näinä hetkinä auttaa syvään hengittäminen ja peiliin katsominen, jos siihen pystyn.

Kahden lapsen arkea

Elämä yhden lapsen kanssa oli aika helppoa. Aina oli aikaa ja tilaa sylissä, jos tuli paha mieli tai kiukku. Oli aikaa ja energiaa selvittää ja sanoittaa ja olla läsnä. Oli myös aikaa itselle, vaikka mies olisikin ollut työvuorossa. Nyt kahden lapsen kanssa elämä tuntuu välillä pelkältä selviytymiseltä.

Tiesin, että arki tulisi olemaan haasteellista, kun ei ole juuri hoitopaikkoja tai tukiverkkoja käytettävissä. Mutta se yllätti, miten omat hermot ei enää riitäkään kaikissa tilanteissa. Kun ei saa syödä eikä juoda eikä nukkua saati käydä vessassa rauhassa ja joinain päivinä joku itkee koko ajan ja vanhempi tekee tuhojaan tai mukiloi pienempää, niin äitiyden ilo oli aika kaukana. 

Ensimmäiset kuukaudet vauva itki vain, koska oli diagnosoimaton allergia. Sen jälkeen elämä helpottui, kunnes vauva lähti liikkeelle ja esikoista harmitti leikkikaluja tutkiva vauva. Silloin ei voinut lapsia jättää sekunniksikaan kaksin, koska isompi oli heti raapimassa tai tönimässä pienempää. Sitten alkoi vauvan eroahdistukset ja olisi pitänyt kanniskella vauvaa aina mukana tai olla vauvan lähellä leikittämässä. Eroahdistusta on edelleen ilmassa, mutta sen kanssa pärjää jo. 

Näin kirjoitettuna kuulostaa aika negatiiviselta ja pitää myöntää, että heikkoja hetkiä on ollut ja en ole aivan yltänyt omiin kasvatustavoitteisiini. Mutta pitää olla armollinen itselleen, olen kuitenkin tehnyt parhaimpani, aina ei vaan ole voimavarat ihan riittäneet.

Onneksi ihania ja hyviä hetkiä on ollut paljon. Lasten kikattelu toisilleen ja yhdessä leikkimiset. Vauvan kasvu ja kehittyminen ja kun alkaa tuntemaan vauvan luonnetta ja persoonallisuutta. Esikoinenkin on edelleen ihana ja rakas, vaikka saakin mussa alkukantaisen resktion aikaan hyökätessään vauvan kimppuun. On nämä ihania muruja, ja elämä on rikasta (ja välillä raskasta).

Lapsi rakas, mikset sä nuku jo?!

Tämä aihe puhuttaa ja paljon. Lasten nukkuminen, tai siis se, kun lapset eivät nuku. Taustaa hieman ensin: esikoinen ei ole ikinä nukahtanut helposti ja ensimmäinen kokonaan nukuttu yö oli lapsen ollessa 1,5-vuotias ja edelleen nukkuu aika levottomasti ja herää melkein joka yö. Ja joinakin öinä herää useastikin. Kuopus nukahti vastasyntyneestä kuuden kuukauden ikään asti enimmäkseen itsekseen ja muutenkin todella helposti ja nukkui vauvaksi aika hyvin yönsä. Kuuden kuukauden iässä purin imetysdieettiä ja vauva alkoi syömään kiinteitä ja sen jälkeen onkin nukahtaminen ollut vaikeampaa ja yöt aika rikkonaiset. Nyt alkaa pikkuhiljaa rauhoittua, ehkä. Mutta kuopus ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut niin hankala nukkumisen kanssa kuin esikoinen. Itse uskon, että lapsen nukkumattomuudelle on aina syynsä, esim allergia, aivomyrsky, pelko, raudan tai magnesiumin puute, refluksi, lapsi ei ole väsynyt tai on yliväsynyt, läheisyyden puute, keskeneräinen asia tai ajatus, väärä rytmitys tai rutiinien kaipuu. Lista on varmaan loputon. Sen takia olen hieman allerginen unikoulu-sanalle, koska tuntuu todella väärältä pakottaa lasta johonkin, mihin lapsi ei ole kykeneväinen tai valmis. 

Meidän nukahtamiskikat on siis tällaiset:

Päiväunien kanssa kikkailu

Vauvasta en vielä tiedä, mutta esikoisen kanssa on ollut tarkkaa, että miten päivunet menevät. Jos nukkuu liian myöhään, niin ei uni tule normaaliajassa illalla. Näitä on pitänyt kokeilla kantapään kautta ja unia on jätetty välistä, jos ei lapsi nukahda tarpeeksi ajoissa, koska muuten  minä itse en saa kaipaamani iltarauhaa ja lepohetkeä. Välillä ei onnistu hereillä pitäminen ja lapsi nukahtaa liian myöhään ja herää pirteänä kuin peipponen ja valvoo taas puoleen yöhön. 

Tarpeeksi väsynyt lapsi

Edelliseen liittyen. Jos ei lapsi ole tarpeeksi väsynyt, niin ei varmasti uni tulekaan. Optimaalisessa tilanteessa noustaan sängystä ylös, jos lapsi ei rauhoitu sänkyyn, tai jos nukahtaminen kestää yli 20 minuuttia. Joskus sitä toivoo niin kovasti lapsen nukahtamista ja oman vapaa-ajan alkamista, että sitä viettääkin tunnin tai ylikin nukutuspuuhissa. Siinä ei ole mitään järkeä ja kaiken lisäksi se voi heikentää lapsen omaa kykyä tunnistaa väsymys ja aika kun pitäisi mennä nukkumaan. Kuitenkin sitä toivoisi, että pian (huom. erittäin suhteellinen aikakäsite) lapsi oppisi itse tunnistamaan uniajan ja että lapsi menisi itsenäisesti nukkumaan. Sen vuoksi olisikin tärkeää, että ulkoisen kellon sijasta vanhempi näkisi lapsen sisäisestä kellosta, milloin lapsi on väsynyt ja tukisi lasta silloin unten maille. Toiset lapset tarvitsevat vain kehoituksen mennä nukkumaan, toiset lapset taas kaipaavat vähän enemmän apuja nukahtamiseen. 

Vältä yliväsynyttä lasta

Jos tilanne on päässyt yliväsymystilaan, niin sitten pitää vaan kestää. Yliväsymys on siitä huono tila, että lapsen keho alkaa kehittämään adrenaliinia ja on ikään kuin stressitilassa. Sen vuoksi yliväsymys on epäterveellistä ja lasta on todella vaikea saada nukahtamaan. Usein yliväsynyt lapsi on myös levoton ja kehittää kaikenlaista ikävää tekemistä, mikä käy vanhempien hermoille. Ilta on siis melko varmasti pilalla, jos lapsi pääsee tähän tilaan ja vanhemmalla ei ole jaksamista olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Tämän takia pohdin päivittäin, että miten tuon 2,5-vuotiaan saisi päiväunille, kun ei millään jaksaisi kuitenkaan ilman unia iltaan asti. Mennään vähän fiilisten mukaan, mutta aina välillä huolestuttaa, että millaisia mullistuksia pienessä kehossa käy, jos ei saakkaan unta tarpeeksi. Tosin enimmäkseen tuo on vauhdikas ja hyväntuulinen, joten eiköhän tässä olla oikealla tiellä. Tuntuu, että on minulle raskaampaa, kun lapsi ei nuku ja oma päiväleponi ei toteudu.

Kehon rauhoittaminen

Joskus lapsi on ihan liian villi fyysisesti eikä osaa rauhoittua. Näissä tilanteissa olen käyttänyt muutamia kikkoja. 

A) Kantoliina tai kantoreppu

 Tässä yhdistyy monta hyvää puolta, läheisyys, liike ja turvallinen tiukka paketti, joka auttaa lihaksia rentoutumaan.

B) Hieronta

  Joskus hieron selkää lujasti, joskus jalkapohjia. Äskettäin luin yummymummy-sivustolta hieronnasta, jossa painellaan käsivarsista ja käsistä ja sormista ja lopuksi peukalon ja etusormen välistä ja sama jaloille polvien yläpuolelta jalkateriä päin ja sitten lopuksi painallus isovarpaan ja seuraavan varpaan välistä. Tämän pitäisi rentouttaa lihaksia ja muutenkin kosketus on aina hyväksi pienelle (ja miksei isommallekin) ihmiselle.

C) Tiukka hali tai painava peitto

  Halin ja painavan peiton kanssa (kuten yllämainitun hieronnankin kanssa) on kuunneltava lasta. Jos lapsi ei halua halaukseen tai peittoa päällensä, niin pakottaminen voi saada lapsen raivokkaaksi ja adrenaliinit koholleen ja taas nukahtaminen vaikeutuu. Eli vastahakoisen lapsen kanssa kannattaa odottaa oikeaa hetkeä ja vaikka aloittaa halaus tanssimisella.

D) Vähän epäilyttävä kikka on autonukutus. Jossain vaiheessa oli esikoisen nukutus niin haastavaa ja väsyttävää, että koin helpommaksi laittaa lapsi turvaistuimeen ja lähteä pikku ajelulle. Ajelin hitaasti pitkin lähiteitä ja melko pian lapsi nukahtikin. Sääti omia sekä lapsen hermoja. Mutta olen helpottunut, ettei tätä kikkaa ole tarvinnut puoleen vuoteen käyttää.

Mielen rauhoittaminen

Joskus lapsen mielessä myllertää. Iästä riippuen lapsen kanssa voi jutella asiasta, pyytää kirjoittamaan paperille unta haittaavat asiat. Pienen lapsen kanssa ongelmat on usein pieniä ja aikuisen näkökulmasta vähäpätöisiä. Lapsi ehkä haluaa parkkeerata auton juuri oikeaan paikkaan, ottaa lempilelunsa mukaan tai saada vielä hetken läheisyyttä vanhemmilta. 

Joskus lasta voi myös vaivata pelko, pelko möröistä, pimeästä, yksinjäämisestä, jostain eläimestä tai ihan mistä vaan. Puhumattoman lapsen kanssa asiaa on vaikea selvittää, mutta olemalla lapsen vieressä kunnes hän rauhoittuu tai nukahtaa auttaa asiaan. Puhuvan ja pelkäävän lapsen kanssa toimimisesta mulla ei olekaan vielä kokemusta.

Perhepeti

Perhepeti helpottaa meidän lasten nukkumista ja nukahtamista. Molemmat lapset haluavat nukahtaa, niin että vanhempi on ihan lähellä ja öisin rauhoittuvat helposti, kun lasken käden selälle tai silitän hieman. Tai joskus rauhoittuvat ihan sillä, kun huomaavat aikuisen olevan vieressä. Joskus sitä tietenkin toivoo, että esikoinen tai vaikka molemmat lapset vaan nukahtaisivat, kun heidät vie sänkyihinsä ja että aikuisten makuuhuone olisi varattu vain aikuisille. Mutta toisaalta lapsemme ovat pieniä vain hetken ja tällä hetkellä he eivät halua yksin nukahtaa tai nukkua ja ymmärrän sen, enhän itsekään tykkää yksin nukkumisesta. 

Kani, joka tahtoi nukahtaa

Epätoivon hetkellä ostin nukahtamiskirjan. Sain kokeiltua kirjaa vain pari kertaa, mutta huonolla lopputuloksella. Lapset riehuivat pisin sänkyä ja itsellä meni hermot. Valojen sammuttaminen toimi kuitenkin paljon paremmin. Tällä hetkellä meillä nukahdetaan aika kivuttomasti, mutta ajattelin äänittää kirjan puhelimen sanelukoneeseen ja vaikeana iltana yrittää kuunnelluttaa kirjaa. Näin ei tarvitse pitää valoja päällä ja lasten on helpompi olla rauhallisesti. Kirjaa saa myös äänikirjana, mutta menin jo ostamaan painetun version.. 

Venähtänyt tauko

Miten tässä näin kävi? Piti pitää vähän luovaa taukoa, joka sitten venyikin yli vuoden mittaiseksi. Mutta ehkä tämä oli ihan tarpeellinen, koska nyt on taas kokemusta kertynyt ja on paljon painavaa asiaa.

Meille on myös tullut perheenlisäystä ja omat äitiystaidot on olleet koetuksella. Enää ei aika, syli, kärsivällisyys ja taidot aina riitäkään, kun on kaksi lasta, jolla eri tarpeet ja samaan aikaan. Tietenkin.

Mutta hengissä ollaan ja enimmäkseen sujuu hyvin. Esikoinen siis 2,5-vuotias ja kuopus 9 kuukautta. Vipinää ja vilskettä siis riittää. 

Tältä pohjalta siis jatkuu kirjoittelu.